Tarinablogi

Identtiset kaksospojat Eetu ja Riku saivat saman idean: he järjestäisivät toisilleen syntymäpäiväjuhlat. He eivät vaan tienneet, että toisella oli sama idea. Siitä syntyy soppa väärinkäsityksiä… - Eetu, minä käyn kaupassa! huusi Riku ulko - ovelta. - Jes, Riku lähti. Nyt voin suunnitella yllätysjuhlia rauhassa! Eetu ajatteli ääneen. - Ensin soitan kaikille hänen ystävilleen, ja sitten hoidan kaiken muun. Riku kävi leipomossa. Hän osti hienoimman ja isoimman kakun, jonka löysi. - Juhliakos järjestämässä? kysyi leipomon omistaja. - Pidän veljelleni yllätysjuhlat, Riku vastasi. Seuraavana hän meni suureen kauppakeskukseen. Hän osti Eetulle lahjaksi hienon digikellon. - Tästä hän varmasti pitää, Riku mietti. Hän kävi vielä lelukaupassa ostamassa serpentiiniä, ja kasan ilmapalloja. - Sitten kotiin! Riku hihkaisi. Kotioven edessä hän laittoi kaikki ostamansa tavarat ruokakaupan kassiin, ettei Eetu epäilisi mitään. - Hei Riku! Mitä jos minäkin kävisin ostamassa vähän … höm … ruokaa? takelteli Eetu. Riku nyökkäsi, ja viiletti keittiöön. Kun ovi oli kolahtanut lukkoon Eetun jäljiltä, Riku nakkasi koristeet keittiön yläkaappiin. Sitten hän meni yläkertaan, otti puhelimen käteensä, eikä huomannut, että Eetu tuli sisään katsomaan tarvitsiko koristeita ostaa. Hän huomasi Rikun ostamat koristeet, ja sanoi - Nyt minun ei tarvitse ostaa koristeita. Eetu meni ovesta ulos ja kävi ensimmäisenä leipomossa, niin kuin Rikukin oli tehnyt. Koska he olivat identtisiä, leipuri luuli Eetua Rikuksi. - Hei! Tulitko ostamaan toisen kakun? leipuri kysyi. - Kuinka niin toisen? Eetu ihmetteli. - Mutta … sinähän kävit täällä aamullakin! Olen aivan varma! kun leipuri oli sen sanonut, hän kääntyi hieromaan silmiään. Sillä aikaa Eetu osti saman kakun jonka Rikukin oli ostanut. Kotona Riku soitteli Eetun ystäville. Hän ihmetteli, koska melkein kaikki sanoivat että “heidät on jo kutsuttu” - Hmm… En muistanut, että olin kutsunut vieraat. Riku mietti. Eetu meni seuraavaksi ostamaan Rikulle lahjaa. Hän osti aivan samanlaisen digikellon! Sitten Eetu palasi kotiin. Riku oli kotona paketoimassa Eetun lahjaa, eikä huomannut, että Eetu tuli kotiin, ja kävi suihkussa. Kun lahja oli pakattu kivaan paperiin, ja kortti sidottu siihen kiinni narulla, Riku koristeli koko alakerran. - Kakku ja lahja vielä pöydälle! Riku mutisi ja meni pukeutumaan. Eetu tuli suihkusta, ja ihmetteli - En kyllä muista, että olisin koristellut kaiken jo! Pian vieraita alkoi valua ovesta sisään. Kaikki huutelivat onnea Eetulle ja Rikulle ja laittoivat lahjoja pöydälle. - Mutta mitä ihmettä! Minunhan oli tarkoitus pitää sinulle yllätysjuhlat! Riku kertoi. - Se oli kyllä minun ideani! Eetu selvensi. Veljekset katsoivat toisiaan, ja purskahtivat nauruun! - HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!

Mitäs piditte? Päätin kirjoittaa muuta kuin fantasiaa, ja tällainen siitä tuli! Kommentoikaa!

~ tarinatytsy

Tämä on pelkkä harjoitustarina! Voitte tätäkin silti kommentoida, niin huomaan millä tyylillä alan kirjoittamaan.

Yksin. Olin ihan yksin. Vanhempani hylkäsivät minut jo kolmivuotiaana, koska olin erilainen. Antoivat oudon nimenkin: Milly. Minut haettiin oven edestä orpokotiin. Siellä ei voi tehdä mitään! Lokakuun kolmantenatoista perjantaina vuonna 2013 orpokotiin hyökättiin. He olivat Mustasta Kuusta tulevia sotilaita Heillä oli mustat kaavut, joissa oli kuunsirppi. Kasvot olivat täynnä metallia. Näin kuinka yhtä yksisarvista lyötiin. Se oli vielä tosi pienikin! Sen hohde sokaisi minut. Tunsin kummallista vetoa, niin kuin mangneetti olisi vetänyt minua. Yksi sotilaista otti veitsen, ja katkaisi pitkät, valkaistut hiukseni. “Rituaali,” sanoi sotilas, ja nosti minut yksisarvisen selkään. Yhtäkkiä kaikki sotilaat muodostivat rivin, ja alkoivat väristä nopeasti. Puhe kuulosti myös värisevältä. “Me tulimme hakemaan SINUT!” huusivat sotilaat. Kaikki katosi ympäriltäni. Näin pelkkää mustaa, kunnes kauniit siniset silmät tulivat eteeni. Heräsin siihen, että joku nuoli minua, ja avasin silmäni. “Hei,” joku sanoi, ja töytäisi minua. Näin yksisarvisen yläpuolellani. Aloin heti pommittaa kysymyksiä. “Missä olen, miksi te halusitte minut tänne ja keitä te edes olette?” kyselin  yksisarviselta. “Kysymys kerrallaan,” se sanoi. “Ensinnäkin, olet Mustassa Kuussa, ja me olemme tämän planeetan asukkaita. Nimestä voisi luulla, että tämä on jokin kuu, mutta ei. Se on pelkkä nimi. Jokainen tämän planeetan asukas on merkitty kuunsirpillä. Sen takia haimme sinut. Siksi vanhempasikin hylkäsivät sinut. Tuon takia!” yksisarvinen puhui, ja nosti paitaani. Totta! Oikeassa lapaluussani oli musta kuunsirppi! “Miten en ole huomannut tuota aikaisemmin!?” mietin. “Olen sinun yksisarvisesi. Kaikki Merkityt saavat joko yksisarvisen tai minotauruksen, mutta meillä on ongelma. Emme saa merkittyjä tulemaan Mustaan Kuuhun. Meidän täytyy aina etsiä heidät, ja taistella, että saamme heidät tänne. Sotilaidemme kasvot ovat metallia, emmekä osaa luoda mitään kaunista tai iloista,” yksisarvinen kertoi. “Voin yrittää auttaa teitä. Iloisuuteen ei tarvita kuin pieni ele. Vaikka hymy!” loin toivoa sanoillani, ja kastoin sormeni mutaan. “Se ei ole vaikeaa!” sanoin, ja piirsin mudalla hymyn viereisen sotilaan naamaan. “Sehän hehkuu!” kiljaisin. Kun se loppui, metalli oli tiessään. “Yrittäkää NYT hakea joku merkitty tänne! Te varmaan pelotitte heitä, koska kasvonne olivat metallia.” kerroin. “Auttakaa toisianne, ja piirtäkää toisillenne samalla tavalla hymysuita!” jatkoin. Yhtäkkiä koko planeetta muutui: kaikki musta oli tiessään, ja Merkittyjä ilmestyi kadulle. Pian koko planeetta oli täynnä iloa ja elämää. “Jään tänne,” sanoin hiljaa. “Kaikki on nyt hyvin!”

~ tarinatytsy

Tervepä terve! Kirjoitan paljon tarinoita, ja päätin aloittaa niille blogin. Tykkäisin, jos kommentoisitte, niin pystyisin kirjoittamaan vielä parempia!

~ tarinatytsy - alias - majoneesi